Dead Presidents

Hyvät yöunet takanamme suuntasimme kohti Black Hills National Forestia, jossa meitä odotti mm. Mt. Rushmore. Mt. Rushmorelle pääsimmekin hyvin nopeasti, matka Rapid Citysta ei kestänyt kuin puolisen tuntia. Paikan päällä meitä odotti uskomaton pääosin amerikkalaisista koostuva turistiryysis; mielenkiintoisesti loppukierroksellamme emme kuitenkaan nähneet mitenkään uskomatonta määrää ihmisiä. Tiedä sitten, ovatko ihmiset tulleet pällistelemään ainoastaan Mt. Rushmorea, joka toki on vaikuttava näky. Parikymmentä metriä korkeat ikuisuus sitten istuneiden presidenttien naamavärkit ovat epäilemättä vaikuttavin monumentti, minkä olemme ikinä nähneet. Niiden veistäminen kestikin kaiketi viitisentoista vuotta, valmistuen viime vuosisadan puolivälin tienoilla. Työhön osallistui n. 400 työläistä.

Mielenkiintoista kyllä, varsinaista pääsymaksua alueelle mennessä ei peritty lainkaan. Sen sijaan perittiin 10 taalan parkkeerausmaksu per auto. Tällä maksulla saikin parkkeeraamisluvan koko vuodeksi, joten tänne voisi tulla uudestaan vaikka ensi helmikuussa! Jes!

Mt. Rushmoren jälkeen vuorossa oli Crazy Horse Memorial, joka oli omistettu intiaanipäällikkö Hullulle Hevoselle. Tämä suuri päällikkö ei kertoman mukaan aikanaan hävinnyt yhtäkään taistelua, vaan oli mm. avainhenkilöitä intiaanien voitossa Kenraali Custerin johtamaa ratsuväkeä vastaan Little Big Hornin taistelussa. Niinpä hänestä oli katsottu sopivaksi tehdä vielä Mt. Rushmoreakin suurempi monumentti, joka tosin ei ole vielä valmistunut. Ensimmäiset neljäkymmentä vuotta monumenttia veisteli yksinään muuan Korczak Ziolkowski, joka lopetti hommat kuoltuaan vuonna 1982, jolloin tämän perhe jatkoi työtä. Urakan rahoituksessa ollaan kieltäydytty valtion avusta kokonaan, joten projekti pyörii täysin lahjoitusten ja pääsymaksujen varassa. Itse sanoisin, että pääsymaksujen kanssa kannattaisi käyttää vähän enemmän järkeä, niin vierailijoitakin olisi enemmän; 20 taalaa PER NAAMA oli meille aivan liikaa, ottaen huomioon, että alueella todennäköisesti viipyisi n. 10 minuuttia. Ehdimme muutenkin jo nähdä koko kolossin, ja nappaamaan kuvankin. Ihan kannatettava projekti, ja olisin itsekin voinut osallistua sen Mt. Rushmoren taksan verran, eli kybän per auto.

Black Hillsin parhaat tarjoilut olivat kuitenkin vasta edessä päin, siitäkin huolimatta että kummatkin monumentit olivat erittäin vaikuttavia. Koko kierros oli kauttaaltaan erittäin kaunista mäntyistä vuoristomaisemaa, ja tutunnimisistä puista huolimatta ei Suomesta vastaavanlaisia maisemia löydy. Seuraavaksi saavuimme Custer State Parkiin, jossa tosiaan rymyää jenkkien suurin villi biisonilauma muiden eläinten lisäksi. Näimmekin puistolenkin (n. 30 mailia) alkupäässä peuroja ja preeriakoiria, joista jälkimmäiset haukkuivat hauskasti, aivan kuin pienet koirat, aina kun nousi autosta. Noin puolivälissä luuppia kohtasimme yllätykseksemme pitkän autojonon; aivan kuin olisimme saapuneet liikenneruuhkaan keskellä ei mitään. Ruuhkahan se olikin, ja aiheuttajana tietä ylittävä monikymmen-, ehkä jopa yli satapäinen biisonilauma!

Miika lampsi ulos autosta ottamaan lähikuvia biisoneista, kun itse liikuttelin autoa ruuhkan mukana sitä mukaa, kun biisonit antoivat jonkun auton mennä välistä. Kanssamatkustajani taisi mennä vähän turhankin lähelle laumaa, kun yksi biisoniuros suuntasi yhtäkkiä katseensa n. 7 metrin päässä pällistelevään valokuvaaja-Miikaan, ja alkoi astella uhkaavasti tätä kohti. Miika-parka ymmärrettävästi säikähti tästä, ja päätti perääntyä hieman. Myös muut autoilijat huomasivat tämän episodin, ja hihkaisivatkin, että ”hei, se kattoo sua!”. Mörökölli kaikeksi onneksi päätti jättää Miikan kuitenkin rauhaan. Voipi olla, että se haistoi vielä edellisenä päivänä syödyt buffaloburgerit. Saimme kuitenkin matkamme aikana nähdä villibiisoneita, joka oli kyllä ehdottomasti hienoimpia kokemuksia tällä matkalla. Lukemattomia otuksia, nuoria ja vanhoja, ja vielä todella läheltä.

Biisoniepisodin jälkeen lähdimme ajelemaan näköalareittiä kohti pohjoista ja I-90:tä. Ja tämä näköalareitti olikin aivan huikea; uskomattoman jylhiä teräviä kallioita loputtomien mäntymetsien keskellä. Aina autosta poistuttaessa ilmassa oli todella voimakas mäntymetsän tuoksu. Näköalat korkeilta näköalatapaikoilta olivat huimat! Todella erilaiset, kuin edellisen päivän Badlandsilla, mutta ainakin lähes yhtä vaikuttavat. Ei voinut taas muuta kuin ihmetellä tämän maan uskomatonta ja monipuolista luonnonkauneutta.

Näköalareittiä pitkin ajelimme Deadwoodin kaupungin ohi siellä kuitenkaan pysähtymättä, nimittäin entisaikojen rajaseutujen mainarikaupungista, jossa pyssysankarit niittivät mainetta, on tehty aivan hirvittävä turistijärkytys täynnä kasinoja, matkamuistomyymälöitä ja kiskurihintoja. Deadwoodin vieressä sijaitseva Lead oli sen sijaan erittäin viehättävä vanha kaivoskaupunki, jossa olisi varmasti ollut hauska pysähtyä, mikäli aikataulumme olisi sen sallinut. Black Hillsin kierros oli kuitenkin kestänyt koko päivän, ja meidän piti vielä päästä mahdollisimman pitkälle Wyomingiin, jotta ehtisimme Yellowstoneen jo seuraavana päivänä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana koko päivän ajan vastaamme ja myös samansuuntaisesti kanssamme oli ajanut lukemattomia Chevrolet Corvetteja, jotka kaikki tietenkin vielä morjestelivat toisiaan. Useimmat olivat melko uusia, mutta vanhempiakin malleja mahtui joukkoon paljon. Tiedä sitten, oliko noilla main jonkinlainen Corvette-ajo meneillään, vai onko jossain lähistöllä vain jokin uskomattoman halpa Corvette-vuokraamo.

Deadwoodin ja Leadin jälkeen meitä odotti vielä yksi uskomattoman kaunis näköalatie, joka johti halki korkeiden kallioisten vuorien, purojen ja myös muutamien historiallisten rakennusten. Tästä siirryimmekin Wyomingin puolelle, jossa meitä odottivat loputtoman tuntuiset jylhät kumpuilevat preeriat.

English:

After getting sandwiches and some fruit from the local Safeway, we headed out towards Black Hills National Forest with the legendary Mt. Rushmore as our first stop. We could see the stony faces before actually entering the area, and yes, the carved presidential faces are huge. If I recall correctly, it took 400 people some 20 years to complete. Only in America would they commemorate their favorite presidents of times past like this; however, the work also demonstrates the determination of the people in this land.

The actual memorial area was packed with tourists, mostly American I would say. We didn't spend there too much time, just took some photos and and took the time to marvel one of the largest monuments in the world. Interestingly enough there was no actual entrance fee to the memorial; one could get in free. However, parking cost $10 per vehicle. On the plus side, the parking permit was valid for a whole year! Whoo hoo! Now we can come back next month, or even in next January.

Next up on our tour was supposed to be Crazy Horse Memorial, a monument that when completed, will be even larger than Mt. Rushmore. It depicts Crazy Horse, a sioux chieftain who supposedly never lost a battle, was never photographed and otherwise was apparently a remarkable leader and thus an ideal character to be honored with a memorial. The story of the memorial is quite interesting; it was started in the 1940s by an individual sculptor who continued the work by himself until his death in 1986. The guy's family took over than and continue the work this day. They have refused financing from the government so the project is entirely dependent on charity and entrance fees. And it was the entrance fee that turned us away since we had already gotten a decent view of the monument. $10 per person was just too much for like 10 minutes, even if the cause is worthy of support. 10 bucks per car would have been ok, but per car, man get real.

The best parts of Black Hills were still in front of us though. After witnessing some beautiful views of mountainous forests we entered Custer State Park, which hosts the largest herd of wild buffalo in the US, 1,500 in total. After some spectacular views and several close encounters with deers and prairie dogs, we encountered a huge line of cars in the middle of the park loop. Yes, the bisons were crossing the road there, jamming the traffic in process. We witnessed several dozens, possibly over a hundred, buffalos crossing the road. Miika got out of the car and went really close to photograph some of them; one of them seemed not to be particularly pleased since he stared Miika for a brief while and started towards him (walking). Miika thought it was best to retreat a little further since these animals are not to be messed with. But, we had now seen real live buffalos! That's one more crossmark on the bucket list!

After Custer State Park we took a scenic road towards the North, and oh boy those vistas were something! Craggy peaks amid endless pine forests with the pleasing scent of pines everywhere; ahh, the beauty of nature. And once more one must wonder the seemingly endless, diverse natural beauty of this land.

Making our way towards Deadwood, we traveled through the Black Hills admiring the beaty of the region. Curiously enough, we witnessed dozens and dozens of Chevrolet Corvettes on the way. We saw three or four of them in a row several times during the day, especially towards the afternoon. We never went to Deadwood since the old frontier mining town in the Wild West has disappointingly been turned into and incredible tourist hell with casinos and souvenir shops at every corner. The adjacent town of Lead was a very charming little village though, and had we had the time we might have stopped by. However, we had to make it quite deep into Wyoming so we could reach Yellowstone the next day so we had to keep on driving. For the same reason we missed out on Devil's Tower as well, which would have undoubtedly been a spectacular sight to behold.