Jatkettiin keskiviikkona matkaa kohti pohjoista, tavoitteenamme päästä lopulta Etelä-Dakotaan. Koska autovuokraamollamme ei ollut meidän autoluokkamme autoja valmiina Kansas Cityssä aamupäivän aikana, päätimme olla vaihtamatta uskollista hoppaamme ja sen sijaan käydä hieman pidemmällä lounaalla. KC on kuuluisa bbq-paikoistaan, joten hyvän sellaisen löytämisestä tulikin aamun missioni. Löysinkin pienen googlettamisen jälkeen Oklahoma Joe'sin Kansasin (jostain syystä meinaan koko ajan kirjoittaa Kansis – ehkä vähän liian kauan viihtyny tuolla koulussa) puolelta KC:tä. Mesta on päässyt muuten Anthony Bourdainin (tuttu niille jotka herran edesottamuksia telkkarista ovat seuranneet) ”13 ravintolaa, jossa kannattaa syödä ennen kuolemaa” -listalle. 
Löysimme sinne jälleen kerran yllättävän helposti, ja voi pojat mitkä safkat meitä siellä odottivat. Itse vedin tietenkin ribsit, ja voin ihan rehellisesti sanoa, että oli kyllä ylivoimaisesti parhaat ribsit mitä on koskaan tullut syötyä. Aivan uskomattoman hyvä setti, ja mestan bbq-kastike vei helposti kielen mukanaan. Myös ranet olivat aivan loistavia, vaikken niitä jaksanutkaan syödä kuin ehkä neljäsosan. Ribsit menivät kokonaan. Ei muuten ollut pahan hintanenkaan setti; vaivaset 12 taalaa, eli noin 9 euroo. Miika valitsi luotettavan riiputetulla possulla höystetyn sandwichin, joka oli kuulemma myös aivan älytön. Tämän setin jälkeen ei tarvinnutkaan sitten syödä n. 9 tuntiin. Mulla ei vielä silloinkaan ollut nälkä, mutta Miikan nälkä oli äitynyt jo niin kiukkuiselle tasolle, että oli pakko etsia joku safkamesta, joka sitten ei tietysti helposti onnistunutkaan, koska silloisessa majakaupungissamme Sioux Cityssä, Iowassa oli jonkin sortin kulkue, joka oli sulkenut jonkin verran mestoja. Löysimme kuitenkin Hardee'sin, joka sai pojan rauhoittumaan.
Eli ajelimme tosiaan KC:stä Sioux Cityyn asti, josta löysimme kohtuuhintaisen, aivan loistavan Rodeway Inn -motellin, jossa oli kauan kaipaamamme pyykkikone (tämä oli syy, miksi jäimme Sioux Cityyn). Katselimme, että saimme kupongillamme motellihuoneen puoleen hintaan normaaliin taksaan nähden.
Aamulla herätessämme satoi ihan kunnolla, mikä oli erittäin epätyypillistä ottaen huomioon, että sää on ollut lähes koko ajan mitä parhain. Aivan mahtavan aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan, ja johan se sadekin loppui saapuessamme Etelä-Dakotan puolelle. Ajoimme vähän kiireessä, kun tarkoituksenamme oli ehtiä pitkälle Etelä-Dakotaan. Kuulimme kuitenkin, että Mitchellissä, jossa aioimme muutenkin pysähtyä, oli juuri tuosta torstai-illasta illasta alkaen Corn Palace Stampede, jossa oli mm. paljon rodeota. Ja rodeotahan me juuri halusimme nähdä. Niinpä katsastettuamme Corn Palacen varasimme majoituksen paikallisesta motellista. Rodeota odotellessa aika meni uima-altaalla loikoillessa ja lenkkeillessä.
Corn Palace siis tosiaan on paikallinen tapahtuma-areena, joka on koristeltu maissintähkillä sekä sisä- että ulkopuolelta. Ei ehkä ihan niin hullu ja jännittävä kuin miltä kuulostaa, mutta ainakin koko palatsin ympärille kyhätty rahastus- ja markkinointikoneisto oli ihmettelemisen arvoinen. Kävimme myös maailman säälittävimmässä kasinossa. Näimme kasino-kyltin kadulla ja astelimme sisään löytääksemme ravintolan. Ravintolan perällä oli peitetty oviaukko, jossa luki ”Casino” ja varoitettiin astumasta sisään jollei ollut täyttänyt 21 vuotta. Vanhoina partoina painelimme ovesta sisään löytääksemme sellaisen 2x3 metrin tilan, jossa oli ehkä 5 kolikkopeliä. Tjööh.
Illalla suuntasimme rodeoon, joka oli aivan posketonta viihdettä! Oli vikuroivia hevosia, lassottiin mullikoita ja kesytettiin härkiä. Pienet cowboyn alutkin saivat kisailla siitä, kuka pystyy roikkumaan kiinni lampaan kyljessä pisimpään. Tässä numerossa lampaat aiheuttivat hilpeyttä kerääntymällä välittömästi vapaaksi päästyään laumaksi, joka kasvoi jokaisen kilpailijan kilpailtua. Koko show:n kohokohta oli One Arm Bandit, joku yksikätinen ylipäällikkö, joka ohjaili biisoneita seisomaan hinattavan lavansa päälle. Kun kuskina toiminut apupoika jäi pickuppeineen jumiin keskelle lavaa niin eiköhän tää Bandit tullut senkin ajamaan liikkeelle. Niin ja tosiaan ei ollut enää auringon laskettua niin lämmin kuin mihin olemme etelämmässä tottuneet. Apareina ei tietysti Miikan kanssa otettu pitkähihaisia mukaan, ja kylmähän siellä tuli, kun ollaan jo aika pohjoisessa.
On muuten vielä sivuhuomatuksena mainittava, että ainakin nuo amerikkalaiset osaavat organisoida noita tapahtumia; parkkeeraus ja paikalta poistuminen oli tehty aivan uskomattoman helpoksi. Siitä iso plussa. Lienee turha edes sanoa, että itse show:n vetäminen amerikkalaisilta luonnistuu kuin tanssi. Jälleen kerran juontajat olivat aivan uskomattoman hyviä. On kuitenkin sanottava, että alun isänmaallinen kansallishymni meni vähän överiksi meidän näkökulmastamme, kun hehkutettiin kaikkea mahdollista Amerikkaan liittyvää jo aika korniksi menevällä vakavuudella ja paatoksella. Onhan se hieno maa, mutta että siitäkö syystä siellä saadaan nauttia vapaudesta, että heidän sotajoukkonsa ovat Lähi-idässä? Lähi-idän tilanteeseen puuttumatta sanoisin, että ei se nyt varmaankaan SE syy amerikkalaisten vapauteen ole :)
Myös tötöilyä on tullut harrastettua ihan kiitettävästi taas. Kun tuossa päivällä olin laittamassa uimakamoja kuivumaan motellihuoneessamme, rupesi ulkoa kuulumaan karmea tööttäys. Katsoin ovesta ulos, ja meidän autohan se siellä huusi, Miika aivan äimän käkenä siinä vierellä. Ei näyttänyt tietävän mitä oli tapahtumassa. Itse otin ensin tapahtuman videolle, jonka jälkeen menin lukemaan manuaalia, kun ei avaimen virtalukkoon laittaminen toiminut. Motellin omistaja tuli siihen jeesaamaan ja tajusi, että Miguli oli painanut paniikkinappulaa auton avaimista. Keila mikä keila.
Minua toisaalta voisi alkaa jo pikku hiljaa kutsumaan jonkinnäköiseksi -käännösmestariksi, niin monta kertaa on tullut ajettua harhaan ja tehtyä u-käännös saman tien. Tuntuu, että joka kerta kun olen ratissa, niin joudumme tekemään useita u-käännöksiä, kun missailen mutkia vähän väliä. Miika tämä alkaa jo pikku hiljaa naurattamaan. Keila mikä keila.
Huomenna matka jatkuu kohti Badlandsin kansallispuistoa!
Our next stop was to be somewhere close to state border to South Dakota. We were supposed to get our car switched but since they didn't have any cars of the right type in KC we decided to continue without the cruise control. Instead we decided to have an extended lunch in KC, which is known for its great bbq. I managed to google what turned out to be an outstanding bbq joint that had even garnered hefty praise from Anthony Bourdain. The place was called Oklahoma Joe's, and was located on the Kansas side of KC. I had the best ribs I've ever had, hands down. I did manage to down all the ribs but the fries were just too much, excellent as they were. Miika had that good old pulled pork sandwich plate, which was off the hinges as well. That place wasn't pricey at all either, although it did draw a big crowd; the line was like 15 meters at least when we got there around noon.
We didn't really eat anything until we reached Sioux City which was to be our next stopover. The only reason was that we found a decent priced motel that sported laundry facilities, which we desperately needed. So something like 8 or 9 hours had passed since lunch at the time we had dinner. Miika was starving to the point he started getting a little hot tempered in traffic so I decided to takeover. It was challenging enough to find a decent spot to eat but we finally did find one. There was some carnival type of thing going on in Sioux City so everything was closed.
The rodeo was in the evening so we just got some accommodation and spent time at the pool and even took a short run. Finally though it was time for rodeo! Man that was something! It's been pretty much 20 years since the last time I've been to a rodeo, but I wish it would have been sooner. Those guys are just insane, riding wild horses and crazed bulls. Even the kids were riding panicked sheep, which was kinda hilarous, especially with all the sheep flocking together after the kids let go of them. We really have nothing like rodeo in Finland. Probably the most impressive part of the show was when this guy One Arm Bandit took the stage and drove some buffalos on a car trailer that had been set up for them. The dude only really had one arm and he still seemed to be the most skilled rider of all the contestants of the night. He was a boss, plain and simple.
All the arrangements for the show were excellent, including parking, leaving and the whole show altogether. The patriotism that was shown during the national anthem was something that made us feel a little awkward as we're not used to that in Finland, but when in Rome...
Project dumb down seems to continue as we continue to ridicule ourselves constantly. Just today Miika had unwittingly hit the panic button of our car keys and the car was honking like crazy in our motel parking lot. I went to see what was up but couldn't figure it out (Miika obviously had no clue whatsoever) after starting the car. The motel owner had to come over and quite quickly figure that Miika had hit the panic button. Nicely done. Myself on the other hand, I've become something of a ”Master of the U-turn”. I seem to miss the turns I'm supposed to take almost every time and thus perform a u-turn at the earliest opportunity. Miika is starting to find it somewhat amusing...and to be honest, so am I. As long as it doesn't continue back home.
Tomorrow our journey takes us to Badlands National Park!
Eli ajelimme tosiaan KC:stä Sioux Cityyn asti, josta löysimme kohtuuhintaisen, aivan loistavan Rodeway Inn -motellin, jossa oli kauan kaipaamamme pyykkikone (tämä oli syy, miksi jäimme Sioux Cityyn). Katselimme, että saimme kupongillamme motellihuoneen puoleen hintaan normaaliin taksaan nähden.
Aamulla herätessämme satoi ihan kunnolla, mikä oli erittäin epätyypillistä ottaen huomioon, että sää on ollut lähes koko ajan mitä parhain. Aivan mahtavan aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan, ja johan se sadekin loppui saapuessamme Etelä-Dakotan puolelle. Ajoimme vähän kiireessä, kun tarkoituksenamme oli ehtiä pitkälle Etelä-Dakotaan. Kuulimme kuitenkin, että Mitchellissä, jossa aioimme muutenkin pysähtyä, oli juuri tuosta torstai-illasta illasta alkaen Corn Palace Stampede, jossa oli mm. paljon rodeota. Ja rodeotahan me juuri halusimme nähdä. Niinpä katsastettuamme Corn Palacen varasimme majoituksen paikallisesta motellista. Rodeota odotellessa aika meni uima-altaalla loikoillessa ja lenkkeillessä.Corn Palace siis tosiaan on paikallinen tapahtuma-areena, joka on koristeltu maissintähkillä sekä sisä- että ulkopuolelta. Ei ehkä ihan niin hullu ja jännittävä kuin miltä kuulostaa, mutta ainakin koko palatsin ympärille kyhätty rahastus- ja markkinointikoneisto oli ihmettelemisen arvoinen. Kävimme myös maailman säälittävimmässä kasinossa. Näimme kasino-kyltin kadulla ja astelimme sisään löytääksemme ravintolan. Ravintolan perällä oli peitetty oviaukko, jossa luki ”Casino” ja varoitettiin astumasta sisään jollei ollut täyttänyt 21 vuotta. Vanhoina partoina painelimme ovesta sisään löytääksemme sellaisen 2x3 metrin tilan, jossa oli ehkä 5 kolikkopeliä. Tjööh.
Illalla suuntasimme rodeoon, joka oli aivan posketonta viihdettä! Oli vikuroivia hevosia, lassottiin mullikoita ja kesytettiin härkiä. Pienet cowboyn alutkin saivat kisailla siitä, kuka pystyy roikkumaan kiinni lampaan kyljessä pisimpään. Tässä numerossa lampaat aiheuttivat hilpeyttä kerääntymällä välittömästi vapaaksi päästyään laumaksi, joka kasvoi jokaisen kilpailijan kilpailtua. Koko show:n kohokohta oli One Arm Bandit, joku yksikätinen ylipäällikkö, joka ohjaili biisoneita seisomaan hinattavan lavansa päälle. Kun kuskina toiminut apupoika jäi pickuppeineen jumiin keskelle lavaa niin eiköhän tää Bandit tullut senkin ajamaan liikkeelle. Niin ja tosiaan ei ollut enää auringon laskettua niin lämmin kuin mihin olemme etelämmässä tottuneet. Apareina ei tietysti Miikan kanssa otettu pitkähihaisia mukaan, ja kylmähän siellä tuli, kun ollaan jo aika pohjoisessa.
On muuten vielä sivuhuomatuksena mainittava, että ainakin nuo amerikkalaiset osaavat organisoida noita tapahtumia; parkkeeraus ja paikalta poistuminen oli tehty aivan uskomattoman helpoksi. Siitä iso plussa. Lienee turha edes sanoa, että itse show:n vetäminen amerikkalaisilta luonnistuu kuin tanssi. Jälleen kerran juontajat olivat aivan uskomattoman hyviä. On kuitenkin sanottava, että alun isänmaallinen kansallishymni meni vähän överiksi meidän näkökulmastamme, kun hehkutettiin kaikkea mahdollista Amerikkaan liittyvää jo aika korniksi menevällä vakavuudella ja paatoksella. Onhan se hieno maa, mutta että siitäkö syystä siellä saadaan nauttia vapaudesta, että heidän sotajoukkonsa ovat Lähi-idässä? Lähi-idän tilanteeseen puuttumatta sanoisin, että ei se nyt varmaankaan SE syy amerikkalaisten vapauteen ole :)
Myös tötöilyä on tullut harrastettua ihan kiitettävästi taas. Kun tuossa päivällä olin laittamassa uimakamoja kuivumaan motellihuoneessamme, rupesi ulkoa kuulumaan karmea tööttäys. Katsoin ovesta ulos, ja meidän autohan se siellä huusi, Miika aivan äimän käkenä siinä vierellä. Ei näyttänyt tietävän mitä oli tapahtumassa. Itse otin ensin tapahtuman videolle, jonka jälkeen menin lukemaan manuaalia, kun ei avaimen virtalukkoon laittaminen toiminut. Motellin omistaja tuli siihen jeesaamaan ja tajusi, että Miguli oli painanut paniikkinappulaa auton avaimista. Keila mikä keila.
Minua toisaalta voisi alkaa jo pikku hiljaa kutsumaan jonkinnäköiseksi -käännösmestariksi, niin monta kertaa on tullut ajettua harhaan ja tehtyä u-käännös saman tien. Tuntuu, että joka kerta kun olen ratissa, niin joudumme tekemään useita u-käännöksiä, kun missailen mutkia vähän väliä. Miika tämä alkaa jo pikku hiljaa naurattamaan. Keila mikä keila.
Huomenna matka jatkuu kohti Badlandsin kansallispuistoa!
English:
Our next stop was to be somewhere close to state border to South Dakota. We were supposed to get our car switched but since they didn't have any cars of the right type in KC we decided to continue without the cruise control. Instead we decided to have an extended lunch in KC, which is known for its great bbq. I managed to google what turned out to be an outstanding bbq joint that had even garnered hefty praise from Anthony Bourdain. The place was called Oklahoma Joe's, and was located on the Kansas side of KC. I had the best ribs I've ever had, hands down. I did manage to down all the ribs but the fries were just too much, excellent as they were. Miika had that good old pulled pork sandwich plate, which was off the hinges as well. That place wasn't pricey at all either, although it did draw a big crowd; the line was like 15 meters at least when we got there around noon.
We didn't really eat anything until we reached Sioux City which was to be our next stopover. The only reason was that we found a decent priced motel that sported laundry facilities, which we desperately needed. So something like 8 or 9 hours had passed since lunch at the time we had dinner. Miika was starving to the point he started getting a little hot tempered in traffic so I decided to takeover. It was challenging enough to find a decent spot to eat but we finally did find one. There was some carnival type of thing going on in Sioux City so everything was closed.On thursday we got up early, had an excellent breakfast at the motel and continued our journey towards South Dakota. We were hurrying towards Mitchell as the service person at visitor info tipped us that there was a festival called Corn Palace Stampede taking place in Mitchell, starting today. And that the first day was all about rodeo. We didn't know what time it began so we had to get to Mitchell fast, so we didn't stop at Sioux Falls, the largest city in South Dakota.
We got to Mitchell around noon, saw the Corn Palace which wasn't as big of a deal as you would have thought from all the hype. The hype itself though was a curiosity as they made such a big deal of something quite mediocre even. We saw some photos of Corn Palaces of the past, and they seemed more spectacular than the present one, which is just an event center that has some pretty cool murals made out of corn cobs.
We got to Mitchell around noon, saw the Corn Palace which wasn't as big of a deal as you would have thought from all the hype. The hype itself though was a curiosity as they made such a big deal of something quite mediocre even. We saw some photos of Corn Palaces of the past, and they seemed more spectacular than the present one, which is just an event center that has some pretty cool murals made out of corn cobs.
The rodeo was in the evening so we just got some accommodation and spent time at the pool and even took a short run. Finally though it was time for rodeo! Man that was something! It's been pretty much 20 years since the last time I've been to a rodeo, but I wish it would have been sooner. Those guys are just insane, riding wild horses and crazed bulls. Even the kids were riding panicked sheep, which was kinda hilarous, especially with all the sheep flocking together after the kids let go of them. We really have nothing like rodeo in Finland. Probably the most impressive part of the show was when this guy One Arm Bandit took the stage and drove some buffalos on a car trailer that had been set up for them. The dude only really had one arm and he still seemed to be the most skilled rider of all the contestants of the night. He was a boss, plain and simple.
All the arrangements for the show were excellent, including parking, leaving and the whole show altogether. The patriotism that was shown during the national anthem was something that made us feel a little awkward as we're not used to that in Finland, but when in Rome...Project dumb down seems to continue as we continue to ridicule ourselves constantly. Just today Miika had unwittingly hit the panic button of our car keys and the car was honking like crazy in our motel parking lot. I went to see what was up but couldn't figure it out (Miika obviously had no clue whatsoever) after starting the car. The motel owner had to come over and quite quickly figure that Miika had hit the panic button. Nicely done. Myself on the other hand, I've become something of a ”Master of the U-turn”. I seem to miss the turns I'm supposed to take almost every time and thus perform a u-turn at the earliest opportunity. Miika is starting to find it somewhat amusing...and to be honest, so am I. As long as it doesn't continue back home.
Tomorrow our journey takes us to Badlands National Park!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti